Kiitos Anuliisa ja onnea Sirkka!

27.11.2014

STAV kiittää lämpimästi Anuliisa Uotilaa hienosta ja antoisasta yhteistyöstä! Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n pitkäaikaisen puheenjohtajan tehtävät jäävät nyt taakse, STAV toivottaa leppoisia päiviä! STAV onnittelee puheenjohtajaansa Sirkka Kaipiota, joka valittiin SAVAL:n vuosikokouksessa hallitukseen kaksivuotiskaudeksi!

Jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund valittiin Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Westerlund on myös SAVAL:n perustajajäsen, kun ammattivalmentajat järjestäytyivät ammattiliitoksi vuonna 2002 ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 2002-2006.

Viimeiset kahdeksan vuotta hallituksen puheenjohtajana toimi niin ikään perustamisesta asti mukana ollut taitoluistelijavalmentaja Anuliisa Uotila.

Edunvalvonta kuuluu myös valmentajien työelämään, vaikka työtä perinteisesti tehdäänkin suurella intohimolla. Viime vuosina mm. työehtosopimustoiminnassa on edistytty. Ammatikseen valmentavien kannalta on edistystä, että yhä useamman työsuhteen pohjana on työehtosopimus. Se on osoitus onnistuneesta vuoropuhelusta valmentajien työnantajien kanssa. Työsuhdekulttuuri urheilualalla on edelleen nuorta, joten vaikka jossain asioissa on edistytty, tehtävää vielä riittää.

Suomalainen valmentajuus on Erkka Westerlundin mukaan voimakkaassa murrosvaiheessa.

- Töiden tekemisessä valmentavalla otteella on kysyntää urheilussa, mutta myös muualla yhteiskunnassa. Valmentaminen on sitä, että autetaan ihmistä kehittymään. Tässä työssä ammattivalmentajien esimerkki on tärkeää koko valmentajakunnan kannalta, Westerlund painottaa.

- Tulevaisuuden huipputiimin muodostavat itseohjautuvat huippuihmiset, niin urheilussa kuin muuallakin. Valmentavalla otteella voidaan kehittää ihmisen henkisiä voimavaroja, parantaa itsetuntemuksen kautta itseluottamusta. Kyse on ihmisen valmentamisesta.

Uudessa SAVAL:n hallituksessa jatkuu taitoluistelun edustus, kun pitkän valmentajauran tehnyt STAV:n puheenjohtaja Sirkka Kaipio valittiin hallituksen jäseneksi kaksivuotiskaudeksi.

STAV kiittää Anuliisaa ja onnittelee sekä toivottaa hyvää kaksivuotiskautta Sirkalle hallituksessa!

Suomen Ammattivalmentajat SAVAL on akavalainen palvelu- ja edunvalvontajärjestö valmennustyössä toimiville. SAVAL on myös osa suurempaa järjestöä Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTYÄ. SAVAL toimii myös läheisessä yhteistyössä Suomen Valmentajien kanssa.